Makerspacella kädentaitoja – uusia oppeja Sheffieldistä

Dadamedian Satu sukelsi keväällä ja kesällä Sheffieldin yliopiston vaihto-ohjelmassa epämukavuusalueelleen makerspacen. Satu summaa blogikirjoituksessaan kokemuksiaan.

satu1
Ohjeistukset varjoteatterin tekoon.

Sheffieldin yliopistossa Makerspaces in the early years: Enhancing digital literacy and creativity -projektin vaihto-ohjelmaan keväällä ja nyt kesällä, aivan kesälomien kynnyksellä. Sheffieldin yliopisto myös koordinoi projektia ja projektin johtaja, professori Jackie Marsh, luotsaa mitä moninaisempia tutkimuksellisia polkuja lasten digitaalisen osaamisen edistämiseksi, jonka vuoksi matkat Englantiin tarjosivat oivan mahdollisuuden tutustua tarkemmin makerspaceen.

Makerspace-käsite oli entuudestaan jonkin verran tuttu, myös opetusfilosofia sen taustalla, mutta siihen liittyvät käytännöt koin vieraaksi ja kaiken makerspaceen liittyvän hands-on -tekemisen itselle en niin ominaiseksi ja mielekkääksi tavaksi ottaa haltuun uudenlaista tietotaitoa.

Ensimmäisen matkan aikana osallistuin kahteen koulutustilaisuuteen: ensimmäinen tarjosi välineitä vapaaehtoisille avustaa monitoimitalossa toteutettavaa makers-toimintaa eri kulttuuritaustoista tuleville lapsille, ja toinen rohkaisi kirjastossa työskenteleviä toteuttamaan makerspaceja osana omaa työtään. Molemmissa olisin mielellään ottanut pikemminkin havainnoijan roolin, mutta jouduin koettelemaan kädentaitojani ja muokkaamaan kenkälaatikosta varjoteatterin sekä askartelemaan huovasta ja sähköä johtavasta langasta kalan, jossa syttyy valo kun langat ovat oikein kytketty.

Tämä jälkimmäinen tehtävä oli esimerkki pienille lapsille soveltuvasta tehtävästä, mutta täytyy sanoa, että se taisi olla se seitsemäs kerta, kun onnistuin tehtävässä tarkoitetuilla tavalla. Ihan maaliin ei myöskään mennyt varjoteatteri, jonka tosin toteutin pienryhmässä itseäni osaavimpien käsien ohjauksessa. Taustalla vaikutti vahvasti ajatus, että eri tavoin yrittämällä onnistutaan ja prosessissa opitaan – ja niinhän ainakin osin tapahtuikin – mutta kyllä välillä turhautti ja opastus ja tuki olisi ollut tarpeen.

Osallistuin monitoimitalossa toteutettuihin makerspaceen, jossa oli joka kerta tietty teema, mutta välineet tekemiseen olivat suurin piirtein samoja. Hyötynä on se, että lapset tutustuvat vähitellen erilaisiin välineisiin ja materiaaleihin ja oppivat siten monenlaisia tapoja soveltaa niitä omissa tuotoksissaan.

satu2
Ozbotsin polkujen hahmottelua.

Nyt kesällä perehdyttiin robotteihin ja itse tutustuin lasten kanssa Ozbotseihin, joka tuntui sopivan myös itseni kaltaiselle poropeukalolle. Ozbotsit ovat pieniä robotteja, joita voidaan hyödyntää leikeissä, uuden luomisessa, koodaamisessa ja jakamisessa. Me kokeilimme niiden avulla piirtämistä.

Ozbotsien idea perustuu siihen, että ne eivät liiku, ellei joku sen sensoreista näe väriä. Tätä lapset tai minä emme tienneet ennalta. Erilaisten tussien, kynien ja värien sekä muotojen piirtäminen Ozbotsin poluksi oli kuitenkin mielekäs tapa oppia robotin tapaa toimia yrityksen ja erehdyksen kautta. Lapset innostuivat tästä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä, tekeminen kokeilun kautta oli tällä kertaa todella hauskaa.

Samalla kerralla eräs robotiikkaan perehtynyt tutkija ohjasi lapsia pohtimaan, mikä on robotti näyttämällä kuvia oikeista roboteista, robottia muistuttavista asioista ja asioista, jotka eivät selvästi ole robotteja. Tämän jälkeen lapset piirsivät omanlaisensa robotin ja nimesivät sen. Heitä rohkaistiin myös piirtämään robotti, joka avustaisi heidän isoäitiään arjen askareissa. Lapset olivat todella kekseliäitä ja piirrokset kuvasivat muun muassa robottivessoja ja erilaisia keittiössä käytettäviä apuvälineitä.

Seuraavalla kerralla oli mahdollisuuksia toteuttaa monenlaisia robotteja, esimerkiksi kertakäyttömukeista kehiteltiin moottorilla käyviä piirroslaitteita, jotka piirtävät jälkeä liikkuessaan. Mieluisinta lapsille oli kuitenkin tutkijan mukanaan tuoma oikea robottikoira. Lapset hellivät, silittivät ja pyysivät sitä tulemaan luokseen. Ehkä kuten oikeakin koiranpentu, robottikoira ei aina totellut ja usein nukahtikin kesken leikkien. Yhteiset juttelut koiran tavoista toimia perehdytti kiinnostuneita robotiikkaan ja lapset kyselivätkin tutkijalta runsaasti kysymyksiä. Osa lapsista testaili myös rajoja ja työnsi sormeaan koiran nenään; tietyllä tavalla tämäkin varmasti on sitä yrityksen ja erehdyksen kautta oppimista, joka kuuluu makerspacen henkeen.

Itse aion kuitenkin nyt työntää käteni multaan ja nauttia kesäkukkien kauneudesta ja yrttien tuoksusta, se on sopiva tapa kädentöille ennen töiden alkua.

Teksti ja kuvat: Satu Valkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s